Kun ei huvita hevon vertaa

Kun ei huvita hevon vertaa – miksi lyhyempikin joogaharjoitus kantaa pidemmälle kuin uskotkaan

On päiviä, jolloin jo pelkkä ajatus joogamatosta nostaa karvat pystyyn.
Ei huvita. Ei kiinnosta. Ei innosta. Ei nappaa.
Silloin keho tuntuu raskaalta kuin märkä viltti, mieli möyrii jossain samean harmaassa sumussa ja tekisi mieli vaan hautautua peiton alle ja unohtaa koko ajatus itsemyötätunnosta ja kehollisesta harjoituksesta.

Ja just sillon, kuule, mie oon oppinu, että se lyhytkin hetki matolla voi olla se päivän tärkein teko.

Ei siksi, että pitäis suorittaa.
Ei siksi, että joku sanoo niin.
Vaan siksi, että mie en petä itteeni just tänäänkään.

Jooga ei oo mittakisa – vaan matka kohtaamista

Jooga ei oo koskaan ollu miulle pelkkää liikkumista. Se on ollu paikka, johon mie palaan aina uudestaan, silloinkin kun koko elämä tuntuu olevan ihan levällään, päässä surraa miljoona ajatusta ja mikään ei pysy kasassa. Jooga on miulle semmonen ankkuri – sellanen, joka pitää kiinni silloinkin ku ei ite jaksa pitää mistään.

Mutta siinä on yks koukku: mitä enemmän joogaharjoitusta ajatellaan pitkänä, hikisena, täydellisenä tai jonkun toisen mielestä "oikeanlaisena", sitä kauemmas menee se kaikkein tärkein juttu – yhteys itteen.

Ja yhteys syntyy myös viidessä minuutissa.

Kynnys on usein korkeampi kuin asana

Useimmat meistä ei jää matolta pois siksi, että ei osattais tehdä joogaliikkeitä.
Me jäädään pois siksi, että ei saada aikaiseksi edes levittää sitä mattoa lattialle.
Se alku – se ensimmäinen askel, se hetki ennen kuin tapahtuu yhtään mitään – on usein se kaikkein vaikein.

Miulla on ollu päiviä (ja rehellisesti viikkojakin), jolloin oon ollut täysin kyvytön tekemään mitään, mitä olin suunnitellut. Kalenterissa lukee "45 min flow", mutta päässä kaikuu vaan että ei helvetissä. Ja tiedätkö mitä? Aina kun oon sillonkin kuitenkin valinnut edes istua matolle, hengittää kolme kertaa syvään ja venyttää selkää, oon kokenut sen saman rauhan, mikä joskus tulee pitkän harjoituksen lopussa.

Ei se oo pituudesta kiinni. Se on siitä, että oon läsnä – edes hetken.

Harjoitus heijastaa elämää – ja elämä on epätasaista

Mie rakastan rutiineja. Rakastan sitä, kun asiat soljuu. Mutta totuus on, että elämä ei oo tasaista.
Varsinkaan jos oot neuroepätyypillinen, herkkä, elät syklien mukaan tai oot vaan ylipäätään ihminen.

Päivät tulee eri fiiliksillä.
Kroppa elää omassa rytmissään.
Mielessä voi olla kaaosta, ahistusta, tyhjää tai ihan liikaa.
Ja just sillon, kun olis eniten tarvetta pysähtyä – on myös vaikeinta tehdä niin.

Harjoituksen ei kuitenkaan tarvii olla suuri, näyttävä tai edes suunniteltu.
Se voi olla pieni pysähdys, hengitys, hartioiden pyöräytys.
Se voi olla hetki sängyn reunalla, silmät kiinni, kädet vatsan päällä.

Ja se on joogaa.

"Mutta jos teen vaan vähän, se ei oo tarpeeksi."

Voi että miten monta kertaa miekin oon ajatellu näin. Että jos ei tee kunnolla, ei kannata tehdä ollenkaan.
Mutta tiedätkö mitä? Se on just se ajatus, joka estää meitä eniten.

Ei oo olemassa liian lyhyttä, liian kevyttä, liian yksinkertaista harjoitusta.
Joogassa se, että tuut paikalle, on jo itsessään teko.
Se kertoo siun keholle ja mielelle: hei, mie en unoha sinnua tänäänkään.

Ja miun kokemuksen mukaan just ne päivät, jolloin tekee mieli huutaa "ei vittuakaan tänään", on niitä, jolloin lyhytkin harjoitus tuntuu tuhat kertaa merkityksellisemmältä.

Lempeys ei tarkota luovuttamista

Tämä on tärkeä: lempeys ei oo luovuttamista.
Lempeys on valinta pysyä itteni puolella – vaikka en oliskaan parhaimmillani.
Vaikka miulla ei oo tänään kapasiteettia tehdä mitään "kunnollista". Vaikka oon väsyny, ylikuormittunu, ärtyny tai vaan tyhjä.

Sillon mie sanon itelleni: tee vaikka viisi minuuttia.
Istu alas. Hengitä.
Laske jalat maahan.
Käännä huomio sisäänpäin.

Se on ihan yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa, kuin se 60 minuutin flow.

Miulle lempeys on nykyään elinehto.
En mee enää väkisin. En pakota.
Mie valitsen toiston ennen täydellisyyttä.
Mieluummin vähän ja usein, kuin paljon ja harvoin.

Miten siitä tulisi tapa?

Tässä muutama asia, mikä miulla auttaa:

1. Matto valmiiksi.
   Jos matto on rullalla kaapissa, sinne se myös jää. Jos se on lattialla – sinne on helppo mennä. Miulla se on usein keskellä olkkaria.

2. Lyhyt on hyvä.
   Mie en mieti, että teen 45 minsaa. Mie mietin, että hengitän hetken ja katon, mihin se vie. Joskus tulee kolme liikettä, joskus enemmän. Ja joskus ei muuta kuin rauha.

3. Rutiini toimii.
   Kahvin jälkeen. Aamulla ennen puhelinta. Illalla ennen nukkumaanmenoa. Yhdistä se johonkin, mikä jo on osa siun päivää.

4. Käytä valmiita harjoituksia.
   Miulla on O.S.M.A Flow Online täynnä myös lyhyitä harjoituksia – sellaisia, joihin sie pääset suoraan käsiksi, ilman säätöä tai stressiä.

5. Muistuta itteesi, miksi teet.
   Mie teen tätä siksi, että mie haluan voida hyvin. Siksi, että mie haluan pysyä yhteydessä itteeni. Siksi, että mie arvostan itteeni tarpeeksi pysähtyäkseni.

Lopuksi: se yksi valinta

Jooga ei oo täydellisten ihmisten suoritusareena.
Jooga on paikka, jossa saadaan olla just sellasia ku ollaan.
Epävarmoja. Väsyneitä. Herkkiä. Hajoavia. Kesken.
Mutta edelleen paikalla. Ja se riittää.

Jos sie siis mietit, että ei huvita, ei oo aikaa, ei jaksa – pysähy silti.
Istu alas. Hengitä.
Tee vaikka vaan yks liike.

Koska just ne päivät, jolloin tuntuu vaikeimmalta, on niitä, jolloin harjoitus kantaa syvemmälle.

Mie lupaan, että se kannattaa.
Ja jos ei tänään tunnu siltä – huominen on uus mahdollisuus.
Mie oon täällä silloinkin.

O.S.M.A FLOW ONLINE JOOGA; tutustu TÄÄLTÄ

💙
Olivia
#OsmaLife #OsmaFlow #OliviaMoonchild